Lopolan tila
vasikka
Täältä tullaan, elämä!

Jalostus ja eläinaines

Alkuperä

Tilan eläinaines on alun perin peräisin niistä eläimistä, joita Karjalasta lähdön jälkeen onnistuttiin hankkimaan. Rajan taakse jäänyt tila sijaitsi niin lähellä Neuvostoliiton rajaa, että evakkoon lähtö Karjalasta tapahtui kovalla kiireellä vain muutaman tunnin varoitusajalla, joten tilan kyyttökarja jouduttiin jättämään navettaan ja päätyi mitä ilmeisimmin neuvostoarmeijan soppakattiloihin. Karjan kohtalo oli sikälikin surullinen, että Salomon Loponen oli hyvin innokas jalostaja, ja karja korkeatuottoista.

Rotuna Kuruun muuton jälkeen oli pitkään länsisuomenkarja. Joitakin yksittäisiä ayrshirelehmiä oli karjassa 1970-luvun alusta lähtien, mutta 1960-luvun lopulla alettiin suomenkarjalle tehdä siemennyksiä maahan tuodulla friisiläisrodulla.

vanha navetta 1999
Vanhan navetan hieho-osasto. Kuva on vuodelta 1999.

Piki          

Talon ensimmäinen "musta lehmä" sai nimekseen Piki, joka on kaikkien tilan alkuperäisiin omiin sukuihin nykypäivänä kuuluvien holstein-fiisiläisten lehmien kantaemä. Piki oli sen ajan mittapuun mukaan hyvin suurikokoinen lähes kokomusta nupo ja karjan korkeatuottoisin lehmä. Alku oli niin onnistunut, että pikkuhiljaa koko karja vaihtui risteyttämällä friisiläisrotuiseksi, lukuun ottamatta muutamia ayrshirelehmiä, joita enimmillään oli noin kolmasosa karjasta. Viimeinen ayrshirerodun edustaja poistui karjasta vuosituhannen vaiheessa.

Ensimmäinen siemennys puhtaalla holstein-friisiläisellä tuontisonnilla tehtiin 1980-luvun lopulla, hieman ennen sukupolvenvaihdosta, kun sonninemäksi ehdolla olleelle punavalkoiselle friisiläislehmälle nimeltään Liuku tuli Tikkurilasta siemennyssuositus sonnilla Rusty Range.

Utu
Utu vuonna 1999.

Utu

Siemennyksestä syntyi lehmävasikka, joka sai nimekseen Utu. Aloitus puhtaalla holsteinaineksella oli vähintään yhtä menestyksekäs kuin oli aikanaan ollut ensimmäinen friisiläiskokeilukin, Utusta tuli sekä Lopolan ensimmäinen sonninemä, että ensimmäinen yli 100 000 maitokiloa lypsänyt lehmä. Utun poika, Lopolan Elmeri, sai aikanaan myös hyvän arvostelun ja oli vuonna 1992 syntyneiden friisiläissonnien kokonaisjalostusarvon ykkönen.

Elmeri
Lopolan Elmeri.

Onnistunut aloitus jenkkiholsteinilla johti nopeasti lisääntyneeseen tuontisonnien käyttöön.

Laajamittainen tuontiholsteinsonnien käyttö alkoi käytännössä lähes heti ensi kokeilun jälkeen, ensimmäiset laajassa käytössä olleet tuontisonnit olivat tanskalaiset VE Kika, VE Lip ja NJY Hubert. Niistä ei kuitenkaan ole jäänyt pysyvää jälkeä karjaan, vaan nykyisten lehmien taustalta löytyvät varhaisimpina sonneina ruotsalainen Rögild ja hollantilaiset Graton ja Carousel Amos. Nykyisin käytännössä kaikki karjan lehmät voidaan katsoa suvultaan puhtaasti holsteinlaisiksi. Holsteinsoitumista ovat osaltaan nopeuttaneet vuodesta 1994 alkaen karjassa tehdyt alkionhuuhtelut ja -siirrot.

Pigalle
"La grande dame Pigalle de Lopola".

Nykyinen eläinaines

Nykyinen eläinaines polveutuu noin puoliksi alun perin omista suvuista olevista eläimistä. Noin neljännes on peräisin kotimaasta ostetuista lehmistä tai alkioista. Eläimiä on ostettu hyvin vähän, vain muutamia yksittäisiä eläimiä on hankittu viimeisten 20 vuoden aikana, mutta niistä varsinkin Kuhmosta Taipaleen tilalta ostetun Heta 2:n, Kurun Multamäestä ostetun ns. Reinon Ellan ja alkio-oston mukana karjaan tulleen Intervision suvut ovat laajentuneet isommiksi perheiksi.

Noin neljännes karjasta on peräisin ulkomaisista suvuista, joita on hankittu pääasiassa tuontialkioita hankkimalla, lisäksi on ostettu yksi eläin Ruotsista ja yksi tuontisukuinen hieho Joukolan karjasta Marttilasta. Lisäksi yhteisomistuksessa on kaksi Ruotsista tuotua eläintä, jotka eivät asu Lopolassa mutta niistä huuhdotaan alkioita, ja molemmista on jälkeläisiä karjassa. Ensimmäinen tuontialkiosta syntynyt lehmävasikka on ranskalaisesta alkiosta syntynyt Lopolan Pigalle.

Ensimmäinen alkiotuonti osoittautui ehkä vieläkin menestyksekkäämmäksi kuin friisiläis- ja holsteinsiemennysten aloittaminen, Pigallesta on tullut sonninemä sekä Saksassa että Suomessa. Se on ollut erinomainen alkioiden tuottajana, ja sen ensimmäiset vasikat olivat käytännössä kaikki lehmiä. Sillä on nykyään viitisentoista tytärtä ja tyttärentytärtä, ja ensimmäinen tyttärentyttärentytärkin on syntynyt.

Yperoni
Lopolan Yperoni, Tuhinan sukua, syyskuussa 2009.

Alkiotuontia

Pigallen suvun lisäksi karjassa on eläimiä muutamasta muustakin alkiotuonnista. Niistä merkittävin on Ranskasta GAEC Gallis'sta hankittu alkioerä, josta syntyi yhteensä kolme lehmävasikkaa, samaa sukua, mutta hieman eri sonnilinjoista. Kaikilla kolmella on jälkeläisiä karjassa, joten suku on lisääntymään päin.

Uusia alkiotuonteja tehdään edelleen ajoittain, tavoitteena on lähinnä saada karjaan uusia sukulinjoja. Perusvaatimuksena tuontialkioiden ostolle on erilaisen suvun lisäksi emälinja. Tavoitteena on löytää linjoja, joissa useampi peräkkäinen sukupolvi on sonninemätasoa, ja lisäksi suvulla pitää olla näyttöä siitä, että se pystyy tuottamaan menestyneitä keinosiemennyssonneja.

Käytännössä nämä vaatimukset johtavat siihen, että hankittavilla alkiolla on myös kohtuullisen korkeat jalostusarvot ja rakenneominaisuudet ovat emälinjassa kohdallaan. Näyttelysukuisia eläimiä ei kuitenkaan tarkoituksella haeta.

Tuontieläinten hankkiminen Ruotsista on toistaiseksi lopetettu. Asiaa harkitaan aina tilanteen mukaan, mutta ainakin tällä erää panostukset tuontisukuihin tehdään alkiohankintoina.

 

Luna
Luna. Luokkansa Junior Champion vuonna 1998.
Lakka
Lakka Karjatila 2000 -näyttelyssä.

Näyttelytoimintaa

Karjanäyttelyissä ei Lopolan eläimiä ole juurikaan nähty. Hieman aktiivisempi kausi osui vuosituhannen vaihteeseen, jolloin otettiin osaa kahteen Pirkkahallissa järjestettyyn näyttelyyn. Karjatila 1998 ja Karjatila 2000 olivat aikanaan vuoden suurimmat karjanäyttelyt, ja niihin kumpaankin osallistuttiin kahden eläimen voimin. Molemmilla kerroilla toinen eläimistä oli lehmä, toinen hieho.

Karjatila 1998

Varsinkin Karjatila 1998 -näyttely oli menestyksen suhteen suosiollinen. Näyttelyyn osallistunut lehmä nimeltään Janette (i. Besne Buck) voitti ensikkoluokan, ja oli Champion-kehässä toinen. Hieho Luna (i. Esentation) voitti luokkansa ja valittiin Junior Championiksi. Janettesta ei jäänyt yhtään jälkeläistä karjaan, Luna sen sijaan jätti jälkeensä useampia tyttäriä ja sen suku jatkuu edelleen.

Lakka
Lakka vuonna 2000.

Karjatila 2000

Karjatila 2000 -näyttely alkoi ikävästi, kun näyttelylehmä Lakka ET (i. Charm) loukkasi jalkansa kuljetusautossa. Näyttelyn eläinlääkäri sai kuitenkin parsittua jalan sellaiseen kuntoon, että kehään päästiin. Lakka sijoittui luokassaan kakkoseksi, mitä täytyy pitää hyvänä suorituksena kipeän jalan takia, ja myös siksi että luokan voitti Vanhatalon Lamira, josta tuli koko näyttelyn Champion.

Hieholuokassa kilpaillut Nami (i. Falerne Star) sijoittui niinikään kakkoseksi luokassaan, joten vuoden 2000 Karjatilassa menestys oli myös varsin hyvä. Lakan suku jatkuu karjassa edelleen, Namista ei jäänyt karjaan jälkeläisiä.

Ehkä jonakin vuonna ...

Vuoden 2000 Karjatila on jäänyt viimeiseksi näyttelyksi, johon on lähdetty eläinten kanssa. Syitä näyttelyissä käymisen lopettamiseen - ainakin toistaiseksi - löytyy useitakin. Tärkeimpänä se, että Karjatilat pidettiin myöhään syksyllä tai kevättalvella, jolloin aikaa eläinten opettamiseen oli enemmän kuin kesällä. Nykyään ei enää ole näyttelyjä kesäajan ulkopuolella, joten kiireisenä kesäaikana ei ole samanlaista mahdollisuutta lähteä näyttelyihin.

Vuosituhannen vaihteeseen asti näyttelyt olivat myös varsin rentoja tapahtumia, eläinten valmistelu saattoi olla hyvinkin suurpiirteistä, eikä niiden esittämiseenkään paneuduttu ihan niin tosissaan kuin nykyään. Klippaamisen, puunaamisen ja monenlaisen muun nysväämisen lisääntyminen ei ole myöskään lisännyt motivaatiota lähteä kisaamaan.

Ihan kokonaan näyttelyasiaa ei ole vielä haudattu. Kehään palataan ehkä jonakin vuonna ...